GORDION

Tradeka Group

Tradeka Groupin (Osuuskunta Tradeka-yhtymä, Tradeka Oy - nykyisin Groupista irtaantunut Suomen Lähikauppa Oy - ja Restel Oy) kanssa Gordionilla on pitkäaikaisin Primavista -asiakassuhde: järjestelmäratkaisu koko konsernin kattavaan seurantaan (pikatulos sekä tuloslaskelma & tase), budjetointiin ja ennustamiseen sekä myös konsernitilinpäätöksen tekoon toimitettiin jo helmikuussa 1992. Tämän alkuperäisen ryhmän yksiköt ovat edelleen yksi aktiivisimmista ja laajimmista Primavistan käyttäjistä; käyttäjiä on kaikkiaan lähes 500.

Suomen Lähikauppa Oy:n - entinen Tradeka Oy - jatkaa edelleen Primavistan käyttäjänä. Sen liikevaihto on runsaat 1 mrd€ ja sillä on noin 700 päivittäistavaramyymälää ja noin 7000 työntekijää. Liiketoiminnan suunnittelussa ja seurannassa keihäänkärkenä on kunkin kauppaketjun (Siwat, Euromarketit, Valintatalot) myymälätasoinen suunnittelu ja seuranta; vastuualueita on noin 1500 ja käyttäjiä noin 120. Tiedot konsolidoidaan ensin kauppaketjuittain ja edelleen koko konsernin tasolle. Taloudellisen suunnittelun ja seurannan rinnalla järjestelmällä hoidetaan myös rahoituksen suunnittelu ja seuranta sekä konsernilaskenta. Pääkäyttäjänä asiasta vastaa Leena Rummukainen.

Primavista-järjestelmäkokonaisuus kattaa myös Osuuskunta Tradeka-yhtymän (Budjetointi ja konsernilaskenta), liikevaihto runsaat 400 m€ sekä sen omistaman Restel Oy:n. Restelillä on noin 2/3 Suomen hotelli- ja ravintolamarkkinoista - yli 350 toimipaikkaa ja 45 hotellia - mm. Cumulus-, Rantasipi-, Ramada- ja Holiday Inn -ketjut sekä HelmiSimpukka-liikenneravintolat; yhteensä järjestelmällä on Restelissä noin 350 käyttäjää. Alallaan Suomen suurimman yrityksen palveluksessa on noin 4700 ammattilaista ja liikevaihto noin 380 m€ . Osuuskunnassa pääkäyttäjänä toimii Group Accounting Manager Ulla Väre. Restelin puolella asiasta vastaa pääkäyttäjänä Business Controller Maarit Meritähti.

Siirry sivun alkuun